JOKIPUISTON palstoilla viljellään

Viljelypalstat ovat aktiivisessa käytössä

Viherpeukalot rakastavat kasvimailla ahkerointia. Harrastus on myös terapeuttista, kun kesän aikana konkreettisesti näkee palstallaan omat aikaansaannokset ja pääsee nauttimaan työnsä tuloksista.

Jokipuiston Grönaborgin palstat perustettiin 8 vuotta sitten. Iso urakka tehtiin silloin pääosin talkoilla: palstoilta kaivettiin puolen metrin syvyydeltä savimaata pois ja tilalle, kuitukankaan ja sorakerroksen päälle, kärrättiin multa paikalle tuodusta vuorenkorkuisesta kasasta.

kollaasi-3netti

Viljely aloitetaan säiden mukaan, viimeistään kesäkuun alussa maan kunnostuksella. Kun siemenet ja taimet on saatu maahan seuraa säännöllistä rikkaruohojen kitkentää, kastelua ja tietysti kasvun seurantaa.

kollaasi-4netti

Kasvimaalle suunnistaessaan tietää tapaavansa aina jonkun saman henkisen ja saman viljelyskärpäsen puraiseman naapurin. Yhteishenki ja auttamishalu on korkealla. Konkareilta saa apua, kun noviisi tuntee tarvitsevansa viljelyynsä vinkkejä ja hyödyllistä tietoa.

Hyvin hoidetut palstat ovat alueen kaunistus.

kollaasi-5netti

Toiset palstan pitäjät keskittyvät kukkaloistoon toisilla on suorissa riveissä salaattia, pinaattia ynnä sataa sorttia hyötykasvia,

komeita raparperi- ja marjapensaita unohtamatta.

 

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*