|
´Jokipuisto-seura ihastuttaa aktiivisuudellaan.’ (Sipoon Sanomat 27.4.2006)
Itäinen Jokipuisto on asuinpaikkana ainutlaatuinen: ei eristäytynyt saareke, mutta kuitenkin oma yhteisönsä, hulppea kylä. Asukkaat ovat aktiivista väkeä. Yhteisiä tapahtumia järjestetään ympäri vuoden. Alueen maisemallista ja kulttuurista perintöä vaalitaan. Kehittymistä seurataan valppaasti, suunnitelmista keskustellaan ja tarvittaessa niihin otetaan kantaa konkreettisillakin toimenpiteillä.
Jokipuisto-seura − Sällskapet Åparken on Itäisen Jokipuiston "vireä" asukasyhdistys ja aktiivinen vaikuttaja. Seura juontaa juurensa Pro Nikkilän Maisema ry:stä, joka perustettiin keväällä 2003 alueen maankäyttösuunnitteluun vaikuttamiseksi. Joulukuussa 2005 päätettiin muuttaa yhdistyksen nimi ja muokata sääntöjä. Yhteiset tapahtumat, jotka aikoinaan käynnistyivät spontaanisti ensimmäisten asukkaitten yhteisöllisyyden tarpeesta, tulivat samalla luontevaksi osaksi yhdistyksen toimintaa. Uudistus astui voimaan joulukuussa 2006, kun Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi muutokset.
Tapahtumia ympäri vuoden
Kerhot eli "borgit"
Jokipuisto-seuran piirissä toimii useita kerhoja ja harrastuspiirejä. Bokborg (kirjallisuuspiiri), Snickarborg (nikkarointikerho), Svettborg (liikuntapiiri), Virkaborg (käsityökerho) ja muut tarjoavat toimintaa viikottain seuran jäsenille.
Ystävänpäivän naapuri-ilta
Naapuri-ilta tutustuttaa uusia ja vanhoja jokipuistolaisia toisiinsa ja ylläpitää asukkaiden keskinäistä keskustelua.
Koko perheen pääsiäistapahtuma
Yleisölle avoin, ohjelmaltaan monipuolinen kevättapahtuma houkuttelee paikalle satamäärin väkeä.
Terapiapäivät
Jokipuistolaisten legendaarisessa elokuun ilottelussa hemmotellaan kroppaa ja sielua hullun lailla ja nautitaan Jokipuisto-seuran jäsenetuja.
Jokipuiston Joulu
Tiernapojat, joulurauhan julistus ja kynttiläkäynti sairaalan vanhalla hautausmaalla käynnistävät joulun. Huipennus on Uudenvuoden iso ilotulitus. Jokipuisto-seura elvytti sairaalanmäen vanhan perinteen ja tarjoaa sponsorien tuella näyttävän spektaakkelin uudenvuodenaattona koko kylälle.
Aktiivista vaikuttamista
Jokipuistoseura – Sällskapet Åparken osallistuu aktiivisesti alueen maankäytön suunnitteluun. Yhdistys pyrkii vaikuttamaan siihen, että suunnitelmissa otetaan huomioon alueen ainutlaatuiset maisema- ja kulttuuriarvot sekä asumisen viihtyisyys. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan yhdistys on kaavoituksen virallinen osallistuja yhteistyössä kunnan sekä ympäristö- ja muiden viranomaisten kanssa. Yhdistys saa kaikki oleelliset kaavoitusasiakirjat ja on näin perillä siitä, mitä maankäytön suunnittelussa tapahtuu. Päätöksiin pystytään siis vaikuttamaan.
Yhdistys on tehnyt yhteistyötä mm. Sipoon kunnan, ympäristökeskuksen, Museoviraston, Sipoon Puolesta ry:n, Itäisen Jokipuiston Perinne ja Kulttuuri ry:n, maanomistajien ja kaavoitusasioissa aktiivisten kunnanvaltuutettujen kanssa. Itäisen Jokipuiston kaavoituksen saaman julkisuuden ansiosta yhdistys on tunnettu ja arvostettu vaikuttaja.
Jäsenyys kannattaa
Jokipuisto-seuran jäsenenä olet mukana mukavassa toiminnassa ja vaikutat alueen kehittymiseen. Jäsenyys on henkilökohtainen. Jäsenmaksu 15 euroa maksetaan vuosittain seuran tilille Nordea 198130-6630. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa Itäisen Jokipuiston toiminnasta ja kehityksestä kiinnostunut maksamalla jäsenmaksun tilille.
Hallitus vuonna 2009
Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja on Juhani Rantala. Muut hallituksen jäsenet ovat Vaula Siiskonen (siht.), Virpi Karjalainen, Lauri Paloposki, Timo Seppälä ja Karri Virkajärvi.
Yhteystiedot
Jokipuisto-seura − Sällskapet Åparken
c/o Juhani Rantala
Jokipuistonkaari 4 A 11
04130 Sipoo
puhelin 050 5895060
Verkkosivut:
www.04110.fi
|