
Musiikkiopisto Sipoossa toimii Nikkilän sairaala-alueen vanhassa pesulassa, Artborgissa. Täällä voi harrastaa musiikkia monipuolisesti oman kiinnostuksen mukaisesti. Musiikkiopisto tarjoaa klassisen ja pop & jazzperinteen mukaista taiteen perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille.
Harrastaa voi suomeksi ja ruotsiksi ja opetusta on kaikissa soittimissa ja laulussa. Musiikin perusopetuksen lisäksi tarjolla on muun muassa musiikkileikkikoulua 0-6-vuotiaille, tanssivaa muskaria, orkestereita, kuoroja, bänditoimintaa, puhallinorkestereita, tanssia, musiikin teknologiaa ja kansanmusiikkia. Sipoossa musiikkiopiston päätoimipiste on Artborgissa. Muita opetuspaikkoja ovat m.m. Jokipuiston koulu Nikkilässä, Sipoonlahden koulu Söderkullassa sekä päiväkodit Lehmuslinna ja Poco sekä Lilla Villan.
Musiikkiopiston perusopetuksen oppilaat valitaan yleensä keväisin järjestettävien oppilasvalinta- ja sisäänpääsytestien perusteella. Sisäänpääsytestiin ilmoittaudutaan opiston nettisivujen kautta. www.psmo.fi. Mukaan musiikkimatkalle pääsee myös suoraan ilmoittautumalla muskariin, valmennus- ja moni-muoto-opetukseen sekä kuoro- ja orkesteritoimintaan ympäri vuoden. Oppilaita otetaan vastaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Musiikkiopiston oppilaskonsertteihin on vapaa pääsy. Toimintaa voi seurata myös Facebookissa Musiikkiopisto Sipoossa –Musikinstitutet i Sibbo. Lisätietoja: apulaisrehtori Johanna Lönnfors 040 4899 582 johanna.lonnfors@porvoo.fi musiikkiopiston kanslia 019 520 2549